tiistai 21. toukokuuta 2013
Rilax - Riilahti
Kyiset
kiviset pellot
Sulavat talvitiet.
Hohtavalla hangella
variksen mustat sulat.
Kaislikot
kultaiset
keltaiset
niin itsensä näköiset.
Sulavana
katsoo metsäkansa
kivikansa
kantokansa
unikansa.
Puut palavat.
Mitäpä metsä itse
puillaan tekisi.
Sihisten sulavat lumet.
Sulaako sydämeni?
Kohta pääsisi
pälvipanolle,
sanoivat pojat
ennen.
kiviset pellot
Sulavat talvitiet.
Hohtavalla hangella
variksen mustat sulat.
Kaislikot
kultaiset
keltaiset
niin itsensä näköiset.
Sulavana
katsoo metsäkansa
kivikansa
kantokansa
unikansa.
Puut palavat.
Mitäpä metsä itse
puillaan tekisi.
Sihisten sulavat lumet.
Sulaako sydämeni?
Kohta pääsisi
pälvipanolle,
sanoivat pojat
ennen.
Rakkaus
Kaksi suljettua lipasta
toinen sisältää toisen avaimen.
Vieraus lähin omainen
maja kattoa vailla.
Nurja ja oikea syntyvät
samaan aikaan
samasta langasta.
Kun kaikki käy
oman tahdon mukaan,
pitää rakastaa enemmän.
Ihminen omistaa pelkästään
menetettävää.
Vain se joka rakastaa
voi antaa anteeksi.
Rakkaus on hyveen
iloinen luoja.
Se näyttää
kuinka vahvoja
voimme kärsimyksessä
olla.
Pidä kiirettä!
Kellot soivat sinulle:
kirkonkellot kutsuvat haudoille
vellikellot syömään.
5.4.2012
OM
Etsin
imikkää
lapsuuden
lemmikkilehdosta.
Löysin
kaadetut puut
kaivetut
ojat
pengotut
penkereet
louhitut
kalliot
ja
moottoritien.
Risukoissa
kiemurtelivat
varjot
kuin
verkossa
kalat.
Unessa
poimin mustikoita.
Satavuotias
unikirjani
ennusti
marjoista
veripahkoja.
Aamulla
taittelin
paperista
Olen hetken mieli
Kellot keskustelevat
ajasta
kukin tavallaan
Käki kukkuu kuusi kertaa
Punnus putoaa.
Tikuttaa
Raksuttaa
Nakuttaa
Kolkuttaa
Kultaisissa kehyksissä
ikkunapeili
välittää
riippakoivun vilkutuksen.
Se varjojen
katrasta
kaitsee.
Yksin olen
jalat seinällä
päälaella pilvi.
Hehkuvassa auringossa
sulaudun valoon.
Ohikiitävän hetken olen
pelkkä mieli.
Lasikuvan alla
kello kiepsauttelee
neljää kultaista kuulaa:
edestakaisin, edestakaisin,
kultainen varjo
katossa toistaa liikkeen
rullaten:
edestakaisin,
edestakaisin.
Annan lapselle
aurinkolahjan.
Sei ein Sonnenkind dein ganzes Leben,
nur der Sonne hat kann Sonne geben.
Lapsella pyhien
vanha aurinkosielu,
yksinäisen kulkukoiran
ja pääskysen uskollisuus.
Kadut oksentavat
viemäreihinsä
mustaa lunta
Musta on maa,
musta aurinko
hevosenpää
keskellä
sinistä lakea.
Murhaava valo,
jolta maa saa värinsä.
Katupöly tukkii
suun ja sieraimet
hiekka ratisee hampaissa.
Keskeltä kaupunkia puretaan
kokonainen kortteli
vanhoja puutaloja,
kauppoja,
liikehuoneistoja.
Leninkiliike, josta
vuosia sitten ostin
valkoisen lierihatun.
Tuuli veisaa
vanhaa virttä,
jonka sanat
ovat
rahan muotoisia.
mustaa lunta
Musta on maa,
musta aurinko
hevosenpää
keskellä
sinistä lakea.
Murhaava valo,
jolta maa saa värinsä.
Katupöly tukkii
suun ja sieraimet
hiekka ratisee hampaissa.
Keskeltä kaupunkia puretaan
kokonainen kortteli
vanhoja puutaloja,
kauppoja,
liikehuoneistoja.
Leninkiliike, josta
vuosia sitten ostin
valkoisen lierihatun.
Tuuli veisaa
vanhaa virttä,
jonka sanat
ovat
rahan muotoisia.
Ikkunalla
isojärvisimupukan kuori.
Tuntemattoman
pienen pojan
vuosia
sitten rantakoivun kahisevassa varjossa
ujosti
antama.
Helmiäisessä
näen yhä
ystävälliset
kesakkoiset kasvot.
Oman
kuvani ryöstän peilistä.
Ennen
kuin silmä kehittyi
maailmassa
täytyi olla jotain katsottavaa.
Kohta
talvi on juossut itsensä loppuun.
Ojat
pulppuavat tiskivettä ja kyyneliä.
Kohta
käki kukkuu
jonkun
toisen elinvuosia.
Täydellisyys
näyttäytyy vain häviössä.
Taivaalla
cirrusköynnös.
Hanko – Hangö – Leila
Tien varsilta
penkereiltä
katse etsii
keltaista
nappia.
Ei vielä, ei vielä, ei vielä.
Aurinko virnuilee
kuin Hangonkeksi.
”Siin olet meri siinä”
niin olen minäkin.
Rannalla jänis ja koira,
ulkoiluttaminen kielletty.
Meren pohjalla
vaeltavat mykät kotilot.
Kaareva avaruus
on huokoista ainetta,
johon jokainen
jättää jälkensä.
Onnenpensas kukkii jo,
pian mustat orvokit.
Koivussa tuulenpesä,
kohta on kesä.
katse etsii
keltaista
nappia.
Ei vielä, ei vielä, ei vielä.
Aurinko virnuilee
kuin Hangonkeksi.
”Siin olet meri siinä”
niin olen minäkin.
Rannalla jänis ja koira,
ulkoiluttaminen kielletty.
Meren pohjalla
vaeltavat mykät kotilot.
Kaareva avaruus
on huokoista ainetta,
johon jokainen
jättää jälkensä.
Onnenpensas kukkii jo,
pian mustat orvokit.
Koivussa tuulenpesä,
kohta on kesä.
Fellmanin pelto, Lahti 28.4.2013
Katse
etsii apua ylhäältä.
Taivaalla
pilvet taistelevat
synkkä
sadepilvi työntää syrjään
kumpupilvet
ja haituvat.
Otsalleni
putoaa
kaksi
jäistä
raetta.
Katse
etsii
kuraisesta
tallatusta
sotketusta
maasta
leipää.
Turhaan.
Katse
etsii silmiä.
Katse
etsii katsetta.
Katse
etsii ihmistä.
Silmät
näkevät silmät.
Katse
ihmisen:
Syleily
on vankka ja
hellästi
luja.
Katse
etsii, etsii, etsii
tuhansia
kuolleita
tuhansia
kärsineitä.
Onko
tänään heitä?
Tuhannet
suut aukenevat äänettömään huutoon,
Tuhannet
suut aukenevat huutoon sielun pohjalta asti.
Tuhannet
suut huutavat: Äiti, Äiti, Äitii.
Jotain
jäi. Kiitän.
Jotain
etsin yhä.
Kadulla
talven valkaisema
revennyt
fiikuksen lehti.
Moottoritiellä
murskaantunut jänis.
Kukapa olisi uskonut!
Tänään eksyin Karkkilaan
ja eksyin Karkkilassa.
Piti yrittää kolme kertaa,
että osui Työläismuseolle
ja Fagerkullaan.
Forssakaan ei ollut
entisensä.
Ennen Forssa oli kaupunki,
nyt pelkkä jarrutusjälki
tiessä.
Kirpputori tyhjää täynnä.
Aasialaisen kaupan ikkunassa
jono kultaisia kissoja
vilkutti vasemmalla tassullaan.
Kadun yli raahusti mummo
työntäen polkupyörää,
mummolla punainen takki, kukallinen
hame,
sininen pipo ja mustat
saapikkaat,
sukupuuttoon kuoleva laji.
Ei ketään missään.
Tieltä olisi päässyt
Raivonkulmalle ja
Leikkikankaalle.
Olisi pitänyt kääntyä.
Antskogin ruukinkirkko
Kylän kirkko vertaistaan vailla
ristilaivoineen
kuusten kohota taivaisiin.
Maata syleilee sammalmatto.
Syvllä lammen pohjassa,
mudan alla,
kumisevat kellot
muistojen kosketuksesta.
kuusten kohota taivaisiin.
Maata syleilee sammalmatto.
Syvllä lammen pohjassa,
mudan alla,
kumisevat kellot
muistojen kosketuksesta.
AIKAA EI OLE
On niin hiljaista,
että varmasti joku tulee.
Vastakkaiselta rannalta
lähestyy vene
ilman airoja
ilman soutajaa.
Eteläntuoksuinen tuuli vetää kuuta lähemmäksi.
Valkoinen lintu kiertelee oksissa.
Sateet kuljettavat kuolemaa.
Ikkuna toistaa
käden liikettä yössä.
Surulla on ulkona omat juhlansa.
Montako päivää jo
näkemättä omaa varjoani
ja aikaa jota ei ole.
Kevään äänet kirkuvat talven sydämessä.
Peli jatkuu:
aina palaa murhe
jonkun lähettämänä takaisin.
Ikkuna toistaa käden liikettä.
Pimeys kiillottaa likimustat metsät.
Vastakkaiselta rannalta tulee vene
ilman airoja
ilman soutajaa.
Vastakkaiselta rannalta
lähestyy vene
ilman airoja
ilman soutajaa.
Eteläntuoksuinen tuuli vetää kuuta lähemmäksi.
Valkoinen lintu kiertelee oksissa.
Sateet kuljettavat kuolemaa.
Ikkuna toistaa
käden liikettä yössä.
Surulla on ulkona omat juhlansa.
Montako päivää jo
näkemättä omaa varjoani
ja aikaa jota ei ole.
Kevään äänet kirkuvat talven sydämessä.
Peli jatkuu:
aina palaa murhe
jonkun lähettämänä takaisin.
Ikkuna toistaa käden liikettä.
Pimeys kiillottaa likimustat metsät.
Vastakkaiselta rannalta tulee vene
ilman airoja
ilman soutajaa.
Olen hetken mieli
© Kuvat ja runot Kaija Irmeli Olin-Arvola
Sielunveljelleni, vapaudelle ja kaikille jotka rakastavat
Raaseporissa 21.5.2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)